Meillä jostain syystä käy usein näin: aloitetaan remonttiprojekti kun vieressä on joulukuusi, pyykkipalju, piikkimatto ja tietysti muutama lasilyhty. Siinä on hyvä karmien kanssa heilua!

Saimme aikanaan vinttiremontin yhteydessä tukun vanhoja väliovia. Karmillisille parioville ei ollut vintissä käyttöä, mutta tiesin heti mihin haluan ne: olohuoneen ja silloisen makuuhuoneen, nykyisen vieras-/työhuoneen väliin. Huoneiden välistä on aikanaan postettu ovi kokonaan ja kulkuaukkoa oli suurennettu. Ajattelin pariovien sopivan hyvin juuri tuohon kohtaan vaikka ne ovatkin pari vuosikymmentä aiemmalta ajalta kuin talomme. Toisaalta, kierrätysosia on aina käytetty ja lisäksi ilmaiset peilipariovet ovat jotain mistä en vain voinut kieltäytyä.


Pariovet olivat paksun muovimaalin peitossa niinkuin muutkin saadut ovet ja ne unohdettiin kellariin kun oli muutakin tekemistä. Joulun välipäivinä kaivoin ne vihdoin esille ja kävin maalin kimppuun kuumailmapuhaltimen ja kaapimien avulla. En ehkä ole yhtä nopea työskentelijä kuin ammattilaiset, mutta sain maalit pois. Useiden tuntien työn jälkeen. Päivien kuluessa ilma kylmeni lähemmäs kahtaakymmentä miinusastetta, ja silloin oli pakko siirtyä kellarin puolelle rapsuttamaan. (Pitää sitä ihmisellä kuitenkin harrastuksia olla!)


Sitten loppiaisaattona saimme lapset mummolaan yökylään. Ehdotin vienosti josko olisi aika iskeä ovet paikalleen kun saataisiin työskennellä keskenämme keskeytyksettä. Sisäremonttien toteuttaminen asutuissa tiloissa kolmen lapsen kanssa on aina välillä vähän...hankalaa.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty! Projektin suunnitelmapiirros.

Iso apu projektissa oli, että ovissa oli karmit mukana. Ja vielä helpommaksi muuttui, kun karmit olivat tismalleen oikean korkuiset oviaukkoon! Leveydessä oli kolmisenkymmentä senttiä liikaa tilaa.


Jotta karmit saatiin seinän kanssa samaan tasoon, päätimme tältäkin seinältä kuoria vihdoin halltexit pois. Syksyllä paljastimme viereiseltä seinältä vanhan pinkopahviseinän tapetteineen. Nyt ei ollut yhtä paljon tuuria mukana, vaan alla ollut pahvi ja tapetti oli aikanaan revitty. Näin oviprojekti laajeni seinän pahvittamiseen. Vanhat tapettiripsut säästettiin, sillä kaksi seinäpintaa on vielä avaamatta ja saatamme tarvita paikkapaloja.


Hyvänä puolena oli, että saimme samalla uunin muurin esiin. Nykyohjeissahan neuvotaan jättämään palomuuri ilman tapettia jotta mahdollisesti syntyvät muurin vauriot ovat nähtävissä. Taloon muuttaessamme konsultoimme nuohoojaa kun olimme huolissamme siitä että halltex oli aivan kiinni uunissa, jopa sen takana. Nuohooja katsoi että tilanne ei ollut mitenkään hälyyttävä mutta neuvoi että jos joskus poistamme puukuitulevyn uunin ympäristöstä niin emme enää uudelleen laita siihen kuitulevyä tai tapettia.

Koeasennus. Vasemmalla näkyy minkä verran piti rakentaa uutta seinää.



Vaikka kyseessä oli periaatteessa jo pitkään suunniteltu juttu, niin sen verran yllättäen lähdimme sitä toteuttamaan että budjetoimme projektiin yhden ruuvilaatikon verran. Kaiken muun piti löytyä omista varastoista. Seinänpätkän pahvitus toteutettiin siksi vinttiremontista jääneillä jämäpaloilla. Koska vanhaa tapettia ei ollut lisää päätimme maalata uuniseinustan muureineen jollain sopivalla sävyllä ja hämätä mahdolliset pahvien rajat sabluunakuvioinnilla tai roiskemaalauksella.


Maaliksi valikoitui itse tehty liimamaali, sillä se sopii sekä pahvin että muurin maalaamiseen. Liimamaalilla saa myös yhdellä sivelyllä peittävän kerroksen, mikä sopi meille sillä normaali elämä olohuoneessa jatkui koko ajan. Väri oli hieman hakusessa; lopullisessa maalissa on ainakin umbraa ja luonnon terraa. Tarkoitus oli sulauttaa seinä osaksi vanhan tapetin ja kakluunin värimaailmaa kuitenkin tunnustaen että se on jälkeenpäin tehty. Aikeena ei siis ollut mitenkään imitoida suoraan vanhan tapetin väriä.

Ystävältä saadut karmilistat ja kellarin kätköistä kaivettu pätkä jalkalistaa antavat viimeistellyt loppusilauksen.

Arjen alkaminen ja pieni talviflunssa jättivät oviprojektin nyt tällaiseen asuun. Tarkoitus on vielä maalata ovi öljymaalilla ja kuvioida seinä jotta saamme häivytettyä alta paistavat pahvin saumakohdat. Vaikkei väritys olekaan vielä valmis niin reilun viikon aikana olemme huomanneet kuinka paljon ovet vaikuttavat talon lämpötalouteen; kamari ovien takana on huomattavasti viileämpi kuin muut tilat (siis silloin tietenkin kun siellä ei ole lämmitetty). Näin talvella voimme huoletta pitääkin yhtä huonetta viileämpänä jos meillä ei ole vieraita tai en ompele aktiivisesti. Ovien alle jätettiin kuitenkin rako mistä ilma vaihtuu eikä ruvettu askartelemaan kynnystä. Olohuoneesta tuli myös kertaheitolla "huonemaisempi" vaikka toki se oli huone ennen oviakin. Nyt huoneet ovat selvästi erilliset eivätkä omituisesti jatku toisiinsa.

Vanhoissa taloissa asuvat käyttävät kuulemma useimmiten villasukkia, mutta valitettavasti kun asumme näillä leveysasteilla on olemassa neljä vuodenaikaa: kesä ja kolme muuta milloin kannattaa varustautua villa-alusvaattein. Asiallinen olosuhteisiin sopiva pukeutuminen ei nimittäin alakaan päältä vaan alta.

Villamatto, karvatohvelit, villasukat ja villasilkkikerrasto kotipöksyjen alla; jo tarkenee!

Olen omiin kokemuksiini perustuen huomannut, että on aivan sama vetää sitä villaa ylle jos alla on esimerkiksi puuvillainen kerrasto. Puuvilla on materiaalina kylmä ja kostuessaan vaikka liikunnan aikana vielä kylmempi. Päällimmäiset villakerrokset eivät auta jos alusvaatteet ovat ihoa vasten oleva kylmän nihkeä puuvilla. Lasten myötä tutustuin aikanaan Ruskovillan mainioihin silkkivilla-alusvaatteisiin. Niissä on 70% villaa ja 30% silkkiä. Neulos on ohutta ja silkin vuoksi tuntuma suoraan ihoa vasten on mukava -ei lainkaan villan pisteleväinen.

Villa on mainio materiaali. Sen lisäksi että se on lämmintä kuivana ja kosteanakin, se ei tarvitse joka käytön jälkeen pesua. Koska villa on itseään puhdistavaa riittää useimmiten pelkkä tuuletus. Petivaatteisiin ja villapaitoihin sovellankin tätä, mutta sukkia ja alusvaatteita pyöritän aika usein pesukoneessa. Ohuet silkkivilla-alusvaatteet kuivuvat helposti yön aikana ja ovat taas aamulla valmiit käyttöön. Eikä ainakaan meidän pesukonessamme villapesuohjelma kestä edes kuin reilut puoli tuntia.

Viiden hengen perheessämme on jokaisella ainakin pari kerrastoa niin koko ajan on kierrossa puhdas vaate vaikka joku pari olisikin unohtunut pyykkikaappiin. Yleensä yritän kerätä villapyykin omaksi kasakseen ja pesen niitä useammin, mutta lapset joskus ennättävät kätkemään omansa muun pyykin sekaan. Ruskovillan tuotteet eivät ole sieltä halvimmasta päästä ja meillä niitä kuluu. Olinkin ilahtunut kun löysin viime syksynä suomalaisen Tamsilkin mikä valmistaa myös samanlaisia silkkivillavaatteita hieman edullisemmin. Ostin kokeeksi aikuisten kerrastot ja olen tällä talvikaudella käyttänyt niitä Ruskovillan rinnalla. Aivan yhtä mukavat ovat, tosin koot ovat reilummat.

Markkinoilla on nykyään paljon teknisiä vaatteita. Omasta mielestäni niiden ongelma ei ole toiminnassa vaan tuotannossa; materiaalit ovat muovipohjaisia mikä tarkoittaa että vaikka materiaalina olisi kierrätyskuitu, niin lopputuote ei koskaan hajoa. Kerran valmistettu muovi on kierrossa aina, tavalla tai toisella. Villa ja silkki ovat uusiutuvia luonnontuotteita mitkä lopulta hajoavat osaksi luonnon kiertokulkua. Kun tuotannossa vielä otetaan huomioon eläinten ja ihmisten oikeudet niin ollaan täydellisen "teknisen vaatteen" jäljillä.

Vaatteiden lisäksi villa on paikallaan sängyssä. Aluksi ajatus villaisista petivaatteista tuntui oudolta, mutta seitsemän vuotta sitten hankimme ensin omaan sänkyymme villaisen lakanan. Ja sen jälkeen pian villapeiton ja -tyynyt. Pikku hiljaa olemme hankkineet myös lapsille villaisia petivaatteita. Villalakanan ja -peiton päällä käytetään ihan tavallista puuvillalakanaa, mutta tuntuma on silti erilainen kuin "tavallisen" petauspatjan päällä. Sänky on talvellakin heti sopivan lämpöinen eikä kesällä tule hiki. Villa siirtää kosteutta ihmisestä itsensä kautta huoneilmaan eikä nukkujan tarvitse pyöriä nahkeissa lakanoissa. Erilaisten villapetivaatteiden valmistajien sivuilla lupaillaan niiden helpottavan monenlaisia oireita, mutta ainakin piirun verran mukavammat unet niissä tulee oman kokemukseni mukaan. Paukkupakkasilla olemme vetäisseet villapeiton päälle vielä yhden ekstratäkin; kyllä tarkenee!

Villaiset peitto, tyyny ja lakana jo hieman elämää nähneinä ja pinnastaan huopuneina. Tyynyssä on lisäksi villatäyte.

Tulevaisuudessa toivon että kun patjojemme vaihtoaika tulee, voisimme panostaa vaikkapa Villa & Peitteen patjoihin. Heillä on myös hyvä valikoima luonnonmateriaaleista valmistettuja peittoja ja tyynyjä. Eikä sitten unohdeta myöskään alussa mainittuja villasukkia, niitä todella tarvitsee Suomen talvessa ja varsinkin näissä vanhoissa taloissa. Kun päälle lisätään vielä lammaskarvatohvelit, niin päästään lämpimyyden makuun!

Taloa hankkiessa meillä oli monia toivomuksia talon ominaisuuksista. Puutarha, lasiveranta ja puulämmitys edustivat kaikki jotain ideaalia, pientä askaelta kohti omavaraisempaa elämää. Eihän niillä nyt kokonaan yhteiskunnasta voisi irtautua, mutta oma kasvimaa toisi pientä lisää ruokavalioon, veranta on Suomen olosuhteissa suuren osan vuotta kuin iso kylmiö ja kakluunin avulla olisimme riippumattomat sähkökatkoista; meillä ei tulisi kylmä.



Talossamme olikin kaksi kakluunia, ei toimivaa mutta toimiviksi palautettavia. Ensimmäisen talven harjoittelimme elämää yösähköllä toimivien vastusten kanssa, sillä kesken kylmän kauden emme voineet uuneja korjauttaa. Kekuslämmitystä taloon ei ollut koskaan asennettukaan. Sähkövastusuunien lisäksi keittiössä oli kaksi pinnastaan melkein puhki palanutta sähköpatteria ja ne saivat mennä. Tässä kohtaa kuvaan astui se romanttinen optimismi. Se sellainen "kyllä me pärjätään puuhellan kanssa". Ja ollaan pärjättykin, ei siinä mitään. Välillä vaan pakkasaamuina se keittiön plus kaksitoista on ollut aika vilakkaa. Sitten vaan tulet pesään, tohvelit jalkaan, villaa ylle ja rivakkaa liikehdintää. Ei ole tultu vanhaan taloon istuskelemaan. Puun kantoa, lumen luontia ja saunavedetkin kantaisin mutta ovat tynnyrin hyväkkäät jäässä. Onneksi olohuoneen plus seitsemäntoista on tuntunut keittiön rinnalla ihan tropiikilta!



Sitten yläkerran myötä alkoi pehmeneminen. Uunivaraus oli hormissa isomman huoneen eli lastenhuoneen puolella. Lykkäsimme uuniajatusta kun lapset ovat vielä leikki-iässä, paperisilppua ja muovitavaraa huone puolillaan. Mestarin ja sähkömiehen suosituksesta valitsimme yläkerran huoneisiin öljytäytteiset sähköpatterit. Tunsin pientä luovutushenkeä mutta salaa olin tyytyväinen ettei polttopuusouvi leviäisi vintin rappuihinkin. Ja tyytyväisiä olemme olleet. Sen lisäksi että meillä on kerros missä nukutaan, niin meilllä on kerros mikä lämpiää itsekseen! Eikä ole sähkölaskukaan hirvittänyt; ilmeisesti alakerrasta nousee lämpöä sen verran tehokkasti myös yläkertaan ja öljytäyte todella varaa lämpöä itseensä. Ei vanhanaikaisten sähköpattereiden naksuntaa ja vuoroin tulikuumaa ja jääkylmää peltipintaa.

Yläkerran pattereiden innoittamana olemme sitten alkaneet miettiä. Olemme toki tätä lämmitysasiaa aiemminkin miettineet, paljonkin. Koska talossa ei ole ikinä ollut minkäänlaista keskuslämmitystä, olisivat jo aloituskustannukset mihin tahansa systeemiin melkoiset. Aurinkokeräimet kiinnostelisivat, maalämpö on kuulemma ainakin joillain ihan toimivaa... Toisaalta, vanhaan taloon ei tekisi mieli vetää yhtään enempää vettä kiertämään, joten se sulkeekin sitten vesikiertoisen systeemin pois laskuista. Rumaa ja kovaäänistä ilmalämpöpumppua emme halua... Ja näin nämä ajatukset ovat kertäneet samaa rataa uudestaan ja uudestaan. Kunnes ilmeisin ratkaisu tapahtui. Ostimme keittiöönkin öljytäytteiset sähköpatterit. Aivan samoille paikoille kuin vanhatkin. Puolustelin asiaa itselleni jollain kolmen vuoden takaisella tutkimuksella missä alle kahdensadan neliön talon lämmitys oli edullisinta suoralla sähkölämmityksellä - kun otettiin huomioon myös lämmityssysteemin perustuskustannukset.

Patterit ovat olleet keittiössä joulusta saakka. Onpa ihmeellistä kun aamuisin keittiössä on lämmin, ja olohuoneessa vileää. Herää kysymys kuinka viileään olimmekaan tottuneet (sillä eihän siellä aina ollut kahtatoista, ennemminkin seitsemäntoista pintaan)?  On aika mukavaa kun kiireisenä aamuna voi mennä ohituskaistaa eli jättää tulet virittelemättä ja laittaa kahvit sähköhellalla. Maksaahan sekin mutta eivät ne puutkaan ilmaisia ole. Lisäksi perheessämme on nyt kaksi pientä koululaista, ja voi olla että jossain lähitulevaisuudessa he tulevat itseksensä kotiin eikä täällä ole muutamaan tuntiin aikuisia lämmittämässä taloa. Ajatus on lähtenyt tästä jo eteenpän kasvamaan -että jos nyt tämän talven katsoisi keittiön pattereiden kanssa ja sitten asentaisi niitä vielä eteiseenkin, ehkä olohuoneeseen, kamariin... Eihän niitä ole pakko täysillä posottaa, mutta jos vaikka silloin antaisi itselleen armoa kun kovimmat pakkaset paukkuvat tai koko perhe on sairaana tai mitä jos joskus lähtisimme vaikka matkalle..? (Kerran olimme marraskuussa viikon poissa, talossa oli tullessa +14 kun isovanhemmat olivat käyneet tekemässä tulet.)



Uskon että olemme nyt viitenä talvena todistaneet itsellemme ja koko maailmalle että pysymme lämpiminä vaikka tulisi sähkökatko. Epäilen että sen todistusvoima on jo niin iso ettei meidän tarvitse todistaa sitä enää, vaan voimme niiden sähkökatkojen välillä saada myös helppoa lämpöä.
Ja arvatkaa kuinka usein meillä on ollut sähkökatkoja tässä viimeisen viiden vuoden kuluessa? No yhden muistan, se kesti neljäkymmentäviisi minuuttia.